Kiitos taas oma SAY!
Siis olen taas sanaton, kirjeessä oli ihania meri aiheisia servettejä, kiiltokuvia ja niin hyvvvvväääää salmiakkisuklaata.
Toivottavasti say ei nyt pahoita mieltään, mutta en voi olla kertomatta yhtä seikkaa tuosta postistani. Nooooh...menin postilaatikolle iltapäivällä ja aurinko porottanut koko päivän tummanruskeaan muovilooraan, siis huom. melkoisen kuuma paikka. Heti kun näin sayn kirjeen aloin tietysti sitä ihmetellä ja puristella ja mietin kuumeisesti mitääs se sisältää. Se tuntui aika "jännältä", aivan kuin olisi ollut jotain stressilelun tapaista tai jotain siellä sisällä, jotakin pursusi kuoren päästä toiseen. Pääsin sitten kotiin ja vieläkin sitä tunnustelin, sanoin pojallekkin että kokeiles, eiks ole aika jännää, mitääs täällä on????? No yhdessä avattiin ja kauhukseni huomasin, että olin painellut sen suklaalevyn ihan pehmeeks, tai ainakin levyn sisältö oli nyt miksattu sekaisin. Onneksi sisältö oli pysynyt kuoren sisällä. Siellä se nyt jääkaapissa odottelee parempia aikoja ja takuulla on hyvää kunhan saan sen käsiini!!!!!
Eihän sitä koskaan tiedä näistä keleistä näillä leveysasteilla, mutta pääasia että pakkaus pitää!!!!!!