Tämän päivän saldo terassi rintamalla on seuraavaa. Puolet terassin kaiteesta nyt valmiina. Maalaus edistyy toisella puolella mökkiä siten, että muutaman sutaisun jälkeen seinä kunnossa. Ikkunan pielet ja karmit vievät aikaa, mutta mikäs kiire tässä. Kaikki ikkunat irroitetaan pokineen ja kitataan sekä maalataan vielä myöhemmässä vaiheessa. Niissä sitä riittääkin rapsuttamista ja maalaamista.
Tässä kuva terassista tämän päivän jälkeen.

1604457.jpg

Sitten vielä toinen asia josta en voi olla mainitsematta.
Meillähän tuossa mökin pihalla on sellainen vesilammikko, pieni Koijoki virtaa sitten siitä kivenheiton päässä. Olen Jussille monesti kertonut, kuinka ihana olisi sellainen vesisuihku siellä lammikossa.
Eilen illalla Jussi sitten ilmoitti minulle, että nyt hän ihan minua varten sellaisen teki. Olin jo menossa saunaan, mutta tempaisin pyyhkeen hartioilleni ja kipaisin lammikon rantaan katsomaan tätä ihanuutta.
En kertakaikkiaan malttanut odottaa aamuun asti.
Ja siellä se sitten, se suihku, tosi hienosti heitti vettä siihen lammikon pintaan. Eihän se suihku nyt ollut mikään kauheen pitkä, mutta piti se ainakin sellaista putousmaista ääntä. Laitoin oikein silmänikin kiinni, ettei minun idyllini särkynyt. Ajattelin siinä samalla että voinko enää tämän parempaa toivoa. EN, en kertakaikkiaan. Eilen illalla siinä suihkussa oli vielä kiinni sellainen sininen nailonköysi ja putki oli taivutettu sen köyden varassa kohti taivasta. Köysi oli todella taitavasti ankkuroitu lammikon penkalle, ihan vaan sellaisella komialla mustalla lapiolla. Kyä siinä näyssä silmä lepäsi, uskokaa pois.
Aamulla köysi ym viritys oli poissa ja putki sojotti ihan itekseen ylöspäin.
Kaiken lisäksi tää on kauheen "huokee" viritys. Pumppu tuolla rannassa joka vettä pumppaa, ei vie kuin pari litraa bensaa tunnissa!!!!!!

Kyä mää olen ny niin onnellinen.... Katsokaa!!!!!!

1604469.jpg