Nyt voisi sanoa että pitää palata ruotuun, ehkä siksikin kun tekee taas mieli saada jotain käsillä aikaiseksi. Marjat ovat kutakuinkin jo pakkasessa mehuina ja sienet saavat odottaa poimijaansa vielä tovin. Onneksi tullut oikeinkin reippaita sateita parina viimeisenä päivänä ja ilmat yötä myöten olleet mukavan lämpimiä. Vieläkin mittari näyttää + 15 vaikka alkaa olemaan jo keskiyö.

Bongasin kaksi aika kivaa patalapun ohjetta Marsulta.
Ensimmäinen ohje jota kokeilin, ei silleen sitten ollutkaan niin ihmeellinen kuin olin kuvitellut. Erittäin helppotekoinen ja onhan se tietty näyttävän näköinen, mutta luultavasti aika epäkäytännöllinen, sormet sillä ainakin palaisi. Saattaisi toimia enemmänkin pannunalusena kuin varsinaisena patalappuna.
Tällainen on minun versioni...
KOTIHIIREN sivuilla ohje tähän kukka patalappuun

1808284.jpg

Toinen kokeiluni saikin sitten virkkuukoukkuni iskemään kipinää, tuntui että niitä tulee aina vaan lisää!!!
Kolmannen kohdalla oli jo pakko painaa sen verran jarrua, että nappasin kuvat jotta saisin ne tänne blogiinkin. Kun mallin hoksaa niin virkkaus sujuu kuin leikiten. Tässä mallissa mielenkiinto säilyy alusta loppuun asti ja tulee kivasti erilaisia pannulappuja. Lankaakaan ei kulu paljoa, eli kaikki vanhat kerien loput ovat juuri omiaan tähän. Tulispa pian aamu että pääsis taas virkkaan lisää!!!!

1808280.jpg

Harmaa villasukan sivuilta löytyy mainio kuvallinen ohje näihin patalappuihin TÄÄLTÄ.