Syksyn viimat kun alkaa puhaltelemaan pikku pakkasineen, on aika taas alkaa pukeutua sen mukaisesti. Minulla ei todennäköisesti vielä tähän päivään mennessä ole ollut sellaista pään lämmitintä, jonka olisin mielelläni vetänyt päähäni. Nyt todennäköisesti on, vaikka se herättikin hilpeyttä perheenjäsenten keskuudessa (molemmat miespuolisia!!!)
Se on kuulkaas mahdottoman energiaa kuluttavaa, raivata naiseuden tietänsä jo näinkin vähäisen uroslauman keskellä. Mutta eiku hammasta purren vaan eteenpäin, sanoi jo mummokin aikoinaan jne...  Joutuu kuulemaan NIIN paljon kaikenlaista ihanaa kommenttia ettei aina tiedä itkeäkkö vai nauraa, mutta tiedoksi kaikille nauran aika paljon kaikesta huolimatta.
No joka tapauksessa, alussa minulla oli iso virkkuukoukku (nro 6) ja kaunista anilliinpunaista lankaa. Virkkasin, juoksin peilin eteen, taas virkkasin ja peilaamaan. Tehtyäni tämän noin 100 kertaa, pipo, piispanhattu mikälie nyt sitten nimeltään onkaan tämä uusin aarteeni, se oli valmis. Pakko oli vähän kruusata ja virkkasin ohuemmasta bambu-langasta vielä kukkasen ja kukan keskustaksi pari nappia.
Hinnaksi tuli noin 2,5 eur, aikaa meni pari-kolme tuntia suunnitteluineen.(ketä kiinnostaa...)
Nyt mietinkin koska sen laittaisin päähäni. Ehkä jo illan hämärtyessä, mahdolliselle iltakävelylle. Katulamppujen valoon ehkä en kuitenkaan vielä rohkene...