Tänään kokeilin kuumailmapuhaltimella miten mehiläisvaha käyttäytyy näissä EA-töissä. Ensinnäkin mulla ei ole puhaltimessa minkään valtakunnan termostaattia, josta vois vähän säädellä lämmön määrää. Samaten puhallin painaa koko ajan ihan täysillä ilmaa ulos, aika voimakkaasti. Sitten puhaltimessa ei ole suutinta millä voisi kohdistaa pieneen kohtaa ilman. No joka tapauksessa oli pakko kokeilla mitä tuleman pitää.
Höyläsin vanhalla perunankuorimaveitsellä ohuita lastuja paperille ja laitoin puhaltimen päälle. No arvaahan sen kuinka siinä käy, paperille ei jäänyt ensimmäistäkään lastua. Sitten teinkin niin että raudalla ensin levittelin vahaa koko paperille, ihan epämääräisesti ja sitten puhaltimella sulatin vahaa johon ripottelin lastuja, sitten alkoi homma pelittään. Kuten jo tuolla facebookin puolella sanoin niin eihän tää nyt sen paremmin mitään esitä, mutta nätit värit jotka miellyttää ainakin omaa silmää.