Tää on ny si taas tätä. Koko ajan miettii värejä ja niiden yhdistelmiä. Varsinaista valmista työtä on kauheen vaikee ajatella, koska ei siitä tule välttämättä sinne päinkään sitä mitä on aikonut. Nuo kortit joissa on noita pitkiä ruohoja tein sellaisista jo pilalle menneistä harjoitus töistä. Niihin raudan sivulla vetelin viivoja ja niistä tuli ihan kivan näköisiä. Tuo missä on koukeroita, eikä kuvaa oikeastaan mitään, on myös sellainen roskis tuomion saanut pohja. Tuntuu että mitä vähemmän yrittää sen parempaa saa aikaseksi. En laittanut kuviin ollenkaan mitään varjoja, näin sain esille vähän isommat kuvat.


 

 

 Tähän korttiin tein leimasimella tuollaisen yksisarvisen ja sitten ympärille tein maisemaa. Kiitos Annelle Ziriaan leimasimesta.

 Tähän kuvaan sain vangittua ihanan "vahingon". En oikein tiedä mitä kuva esittää, ehkä vähän maisemaa ja jotain sadun sekaista siiven reunaa tai mitä kukin nyt näkee.